sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kysy!

Nyt on aika esittää kysymyksiä. Kysymyksiä voi esittää 27.11 klo 18. saakka.

Viikon kooste..

Tiistana olin tallilla Maijan luona. Luvassa olin Maijan pitämä tunti, johon osallistuin Ronilla. Ruuna ei enää onnu, joten normaaliin ratsastukseen palataan pikku hiljaa. Emme osallistu kaikkeen niin täysillä ja kävelemmä enemmän. Alussa Roni oli todella jäykkä, mutta loppua kohden hevonen tuntui ihan normaalilta ja oikeasti hyvältä. Tunti sujui oikein hyvin, taivuttelimme ja asettelimme todella paljon..


Perjantaina olin myöskin tallille, vasta illalla. Minulla oli hyvää aikaa niin siivosin varustehuoneen ensin.Kävelin Ronin kanssa kentällä. Taivuttelin ja tein tempon muutoksia. Menimme reilu puolituntia, kunnes satoi jo niin kovin, että menimme talliin. Hoitelin Ronin kaikessa rauhassa pois ja jätin sisälle.

Eilen lauantaina kävin aamulla K-Maataloudessa, kun voitin sinne lahjakortin.


Ostin tämmöstä kun oli tarjouksessa.
Sitten uusi kaviokoukku


Tämmöisen kätevän harjan hännälle ja muulle tukalle.

Sitten tämmönen kiva koulupiiska.

Uusi riimu

Ja loimi joka oli hieman nafti
Käytiin sitten vielä Agrissa, sieltä ostin heppanameja, pipon ja uudet jalustinkumit.

Piposta en huomannut ottaa kuvaa, mutta sen ehtii sitten myöhemminin.

Mulla on muuten viime aikoina ollut uskomaton tuuri, ensin voitin tuon K-Maatalouden lahjakortin
ja nyt sain vielä viestin, että olen Penininan blogissa voittanut valmennuksen.

Täytyy ruveta järjestämään asioita, että pääsen sinne.











Lauantaina olin myös tunnilla, Krista piti sen mulle ja yhdelle toiselle ratsukolle. Emme laukanneet ollenkaan, vaan jumppasimme tai asettelimme todella paljon.. Tunti oli oikein kiva ja paikat kyllä kiittää..

Ensi postauksessa onkin tulossa yllätys!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Myrskyä uhmaten

Menin tallille silti, vaikka ilma oli aivan kamala. Ratsastamaan en kuitenkaan mennyt, vaan vaihtelun vuoksi ajattelin juoksuttaa Ronia. Tai no kävelyttää..




Ruuna oli innoissaan kun pääsi kamalasta ilmasta sisälle. Harjailin ja rapsuttelin vaikka kuinka kauan, porkkanoitakin muistin antaa. Kentälle kun mentiin Roni meinasi syöksyä täyteen laukkaan, mutta himmailimme heti käyntiin. Kävelytin molempiin kierroksiin ja otin muutaman pätkän molempiin suuntiin myös ravia. Ravi näyttikin jo paljon paremmalta, kun esim viikko sitten..




Otin tuommoisen pienen videon, laatu ei päätä huimaa, mutta on edes jotain matskua. Hoitelin Ronin rauhassa pois ja vein omaan karsinaan. Otin myös kaikki muut hevoset sisälle jo kuudelta, niin pääsivät pois myrskystä ja sateesta. Tallissa kuului onnellinen rouskutus, kun hepat saivat märät sadeloimet pois päältä. Oli muuten aikamoinen homma ripustaa kuivumaan 9loimea kuivumaan. Siinnä sitten rupattelin hetken muiden tallilaisten kanssa ja lähdinkin kotiin.

Nyt uppoudun lukemaan hyviä blogeja..

maanantai 4. marraskuuta 2013

Mietintätuokio..

Olin eilenkin tallilla. Siivosin karsinoita ja laitoin vesiä valmiiksi, lopuksi lakaisin käytävän vimpan päälle. Kello oli tässä vaiheessa jotain kuusi ja meinasin vielä mennä ratsatamaan Ronilla ja meninkin. Harjailin poikaa ensin ja syöttelin porkkanoita. Mentiin kentälle joka olikin aivan tyhjä. Hölmö heppa pelkäsi aluksi kaikkea, mutta rentoutui lopulta.

Laitan tähän pari vanhaa kuvaa, kun ei uusia nyt ole.




Teimme paljon voltteja ja taivuttelin hirveästi, otin pienen pätkän raviakin, eikä siinnä ollut enää mtn epäpuhtautta, mutta jatketaan silti kävelyä jonkun aikaa. Minun piti vain hetki kävellä, mutta aikaa vierähtikin 45min. Siitä sitten hoidin hevosen pois ja laitoin omaan karsinaansa, siivosin jälkeni ja meinasin lähteä, mutta autoinkin vielä parin hevosen sisälle otossa.



Mutta niin, niihin mietteisiin. Mulla olis ihan älytön hinku kisaamaan, kun olis noita koulukisojakin ainakin parit. Mutta onko mitään järkeä mennä kisoihin ilman treeniä? Ei ole.. Miksen kuluttaisi aikaa treenaamiseen, enkä haaveilemiseen.

Voisin tosissani alkaa harjoitella ratsastamista, enkä vain tunkisi kisoihin nolaamaan itseäni. Nyt et siis edes harkitse kisoja, vaan tyydyn treenaamaan. Joskus tulevaisuudessa olisi kiva löytää hevonen jolla voisi kisailla pikkuluokkia. Ronin kanssa se ei ole mahdollista, ainakaan vielä. Sillä on niin iso ravi, etten todellakaan pysty siellä istumaan ilman että hyppisin metritolkulla ilmaan.

Tarkoitus olisi mennä tässä marraskuun aikana käymään Raision Hööksissä, kun en sinne ole vielä eksynyt. Saa nyt nähdä pääseekö sitä ikinä siellä käymään :)


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Päivät menee ihan hurjaa vauhtia..

Nytkin ehdin vasta postaamaan perjantain tapahtumat. Aamulla heti, kun olin vienyt pojan päiväkotiin, lähdin Vaskiolle Jutan hevosia moikkamaan. Meillä oli sovittu tallin räjäytyspäivä ja siivosimme koko pikkutallin ihan vimpan päälle. Jutta asuu kyseisellä tallilla ja hänen omat kaksi hevosta omat omassa pienessa tallissa kun taas muut ovat isossa tallissa. Se on musta ainakin tosi kiva, niin saa aina puuhailla ihan rauhassa. Aikaa siivoamiseen meni pari tuntia ja kyllä tuli siistiä :)

Tästä suuntasin sitten käymään vanhemmilla ja siitä sitten Maijalla. Menin sinne siivoamaan karsinoita ja sainkin siivottua 7karsinaa perusteellisesti, kunnes oli aika lähteä hakemaan poikaa päiväkodista. Mulla menee karsoiden siivoamisessa yleensä suhteellisen kauan aikaa, kun haluan siivota ne kunnolla. Mikään muu ei ärsytä niin paljoa kuin siivota karsinoita jos edellisenä päivänä ne on huonosti siivottu.

Kävin kotona viemässä pojan ja heittämässä ratsastuskamppeet päälle, oli aika mennä takaisin Maijalle ja estetunnille, hui. Sain itse päättää ratsun ja päätin koittaa Enkeliä, sillä en ollut sillä ikinä ratsastanut. Zafiiria en viitsinnyt ottaa kun se oli juuri edellisenä päivänä ollut estevalkussa.

Meitä ei ollut tunnilla kuin kaksi, mikä oli todella kivaa. Saimme enemmän opetusta ja keskittyminen oli parempaa. Maija teki meille pienen radan joka osottautui melko haastavaksi. Ensin menimme pätkiä ja lopuksi kokonaan. Nostimme lopuksi estekorkeutta n. 80cm.



Kun hyppäsimme ensimmäistä kertaa nostettuja esteitä, tapahtui jotain mikä olisi pitänyt saada videolle. Enkeli hidasti yksittäiselle okserille ja minä tajusin sen, mutten tehnyt mitään. Kun olimme esteen edessä Enkeli pysähtyi ja minä lähden hyppäämään, istahdan hevosen niskan päälle ja siitä sitten vasemman kyljen ja pään kautta esteen toiselle puolen. En voinut tehdä muuta kuin nauraa, se oli kuin jostain sarjakuvasta. Siitä sitten selkään ja uusi yritys.

Vasen olkapää on aika hellänä, mutta eiköhän se siitä. Kun olin hoitanut Enkelin pois, kävelin vielä Ronin kanssa kentällä. Se on hiukan toipilaana niin kävelin vain. Poika oli aivan innoissaan kun näki esteitä, meinasi ryöstää laukalle heti kättelyssä. Tein hiukan takaosakäännöksiä ja väistöjä ja perus pys-per. Roni oli niin intona kun pääsi töihin, suu vaahtosi ja istellekkin jäi kiva mieli.

Videosta ei ole karsittu kamaluuksia pois, koska haluan antaa
itsestäni ja taidoistani realistisen kuvan.