keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Mie romahan!

Nyt täytyy kyllä sanoa, että ihan hävettää. En ole postannut piiitkään aikaan, kun en vain ole jaksanut. Kaikenlaista on tapahtunut viime aikoina. Tähän jatkuvaan haluttomuuteen ja väsymykseen on onneksi löytänyt syynsä ja prosessi kohti parantumista on aloitettu.

Olen ehtinyt suunnitella kaikenlaista blogiin. Kysymyspostaukseen on tulossa vastauksia ja tallipostaustakin luvassa. Tallilla olen käynyt todella paljon. Olen lähinnä siivoillut karsinoita ja nyt kun ilmatkin ovat olleet suotuisia, olen siivoillut paljon tarhoja. Ainainen rahattomuus taas on tuonut ikäviä uutisia koiraharrastukseen. Joudun lopettamaan/jättämään tauolle agilityn, sillä näöntarkastuksessa selvisi, että tarvitsen lukulasit. Hemmetin kakkulat syövät budjettiani harrastukseen. Agility on ollut melko kallis harrastus, enkä ole oman koirani kanssa siellä edes voinut käydä. Veeti kärsii motivaation pulasta, niin lainakoirana on toiminut siskoni koira Riki.

Tämä kaikki johtaa siihen, että minulla on taas aikaa enemmän käydä tallilla. Ratsastaa olisi tarkoitus myös enemmän ja tavoitteetkin on jo laadittu uusiksi. Ajattelin keskittyä yhteen hevoseen, jolloin kisaaminen ja ennen kaikkea treenaaminen helpottuu. Ratsastan suurimmaksi osaksi vain yhdellä hevosella,  niin ei ennen kisoja tarvitse hermoilla niin paljon. Tai no jos edes mihinkään kisoihin tulen pääsemään. Tarkoitus olisi myös hankkia uusi tietokone, jolloin bloggaaminen helpottuu. Nykyisestä läppäristäni on latausliitin taas rikki, niin vihaan sen käyttöä.

Minulla olisi kova hinku päästä kisaamaan ja kehittymään, mutta tämän hetkinen rahatilanne, sekä ainaiset rahamenot eivät auta tilannetta. Eilen autoni jätti minut tielle, mikä aiheutti jälleen lisämenoja. Bloggaaminen ei onneksi syö rahaa, joten tähän voi keskittyä nyt enemmän. Tungen mukaan todennäköisti myös enemmän ei-hevosjuttuja.

Tässä oli nyt hiukan kuvattomia kuulumisia. Minkälaisia postauksia sinä haluaisit?

Ei kommentteja

Lähetä kommentti