lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kisapäivän saldo: Ratkenneet housut.

Kisa-aamu alkoi noin klo 9:00 kun lähdin suuntautumaan tallille. Siivoilin karsinoita ja laittelin vesiä valmiiksi ennen kuin hain hepat sisälle. Kokoonpano oli tänään hevosten osalta Teukka ja Zafir. Puunailin hevosia rauhassa. Heitettiin jo tallilla satulat ja suitset, niin kisapaikalla päästiin helpolla.


Maija osallistui Zafirilla pikkuluokkaan niin taluttelin sillä välin Teukkista. Kun nousin selkään kuului kräts! Jousut repesivät sisäreidestä. Ihmettelen tätä vieläkin, sillä housut ovat minulle ennenmmin suuret kuin pienet. Kangas ei kyllä jousta yhtään.



Sileän verkalla tamma toimi kuin unelma. Oli herkkä ja kuunteli jokaista apua. Toisin kävi kun oli vuoromme mennä maneesiin verkkaamaan. Sisälle päästyämme ei löytänyt enää jarruja. Teukka oli niin innoissaan esteistä, ettei kuunnellut sahaamista tai mitään muutakaan. Siellä sitten kaahattiin ja päästettiin ylimääräisiä höyryjä. En saanut mitään tuntumaa, joten ratsastus ei ollut kovin siistiä. Rata meni ihan ok. Uusinnasta unohdin toiseksi viimeisen esteen, joten tuli voltti. Onneksi katsomosta sentään huudettiin mihin pitää mennä. 




Rataantutustuminen meni ihan plörinäksi, kun en löytänyt esteitä ja samalla kun olisi pitänyt maneesiin mennä verkkaamaan kuuntelin katsomossa ohjeita miten rata mennään. Minua ei harmita, ettei puhdasta rataa tullut. Kivaa ainakin oli. Maija meni vielä Teukalla 80-90cm luokan voittaen!


Kello oli puoli viisi, kun hevoset oli lastattu takaisin koppiin ja pääsimme lähteään kotiin. Tallilla hoidimme hepat kimpassa pois ja laitoimme karsinat valmiiksi loppuun asti. Kello olikin jo seitsämän kun olin kotona.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti