torstai 1. lokakuuta 2015

Suunnitelmia!

Tässä olisi suunnitelmissa kaikenlaista. Huomenna perjantaina olisi ollut pilates, mutta koska olin jo sopinut muuta pitä tästä jäädä tällä kertaa pois. Kisojakin ollaan katsottu, mutta ne tuntuvat osuvatn kovin huonosti. Su 18.10 olisi Perniössä ollut koulukisat, mutta meillä on edellisellä päivällä ristiäiset, joten emme mitenkään voisi tuonne lähteä.

Sain kuitenkin aikaiseksi ilmoitettua meidät Somerolle su 1.11. Luokkana C-merkin kouluohjelma 1997. Pakko saada hevoselle rutiinia vieraista paikoista, joten kierrellään nyt kaikki. Marraskuussa olisi myös kahdet muut kisat mihin olen ajatellut meneväni. Riippuu vain niin monesta asiasta.

Eilen juoksutin Vikkeä liinassa ja lopuksi irtona. Kentän laidalla olevat ruohot kiinnostivat enemmän kuin kirmaaminen. Muutaman kerran innostui ruuna oikeaan pukkilaukkaan.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti