torstai 1. joulukuuta 2016

JOULUEXTRA: Mistä Puskaratsastaja sai alkunsa?

En edes yrittänyt lähteä tekemään erillistä joulukalenteria, sillä kesken se olisi jäänyt. Ajattelin ilahduttaa Teitä hiukan erikoisimmilla postauksilla. Tänään kerron itsestäni:

Vuodet vierivät ihan hurjaa tahtia. Juurihan minä täytin vasta kahdeksantoista ja nyt sitä ollaan jo 25. Jos nyt mietin itseäni, en varmasti olisi aloittanut ratsastusta, jos en sitä lapsesta asti olisi "harrastanut". Harrastanut sitaateissa sitä varten, ettei minulta paljoa kysytty haluaisinko hevosia kotiin.

Meillä kotona on siis ollut omia hevosia jo ennen kuin minä synnyin. Lapsuudestani muistan sisarusten kanssa omistamamme russitamman Bettinan, joka on edelleen hengissä ja asustaa siskoni luona Savossa. Bettinalla on ikää jo kunnioitettavat 28 vuotta. Tällä ponilla ole mennyt ensimmäiset estekisani, tippunut kymmeniä kertoja, menettänyt hermoni, mutta samalla tuntenut myös lohdutusta huonoina hetkinä.

Koska meillä oli hevosia kotona, ei meillä ollut varaa käydä tunneilla. Joka tytön unelmahan on oma poni. Ei meillä ollut kenttää, me ratsastimme maastoillen teillä ja metsäpoluilla. Syksyllä saimme isän luvalla ratsastaa pelloilla. Ai miksi en tänä päivänäkään osaa ratsastaa? Miettikää nyt jos koko ikänne olisitte painelleet maastossa ilman järjenhiventä.

Ala-asteelta muistan, kuinka kaverit olivat kateellisia ja halusivatkin usein tulla kyläilemään. Totuus iski vasten kasvoja yläasteella, että minun on hoidettava hevoset. Aamulla ennen koulua talliin laittamaan hevoset pihalle, jos minulla oli työpäivä koulun jälkeen oli karsinatkin siivottava jo aamulla. Äiti piti lahjoa antamaan päiväheinät ja illalla kotiin tullessa piti livahtaa talliin, ettei isä nähnyt. Iskä ei ikinä tykännyt, että kahdeksan jälkeen enää "nuoltiin hevosten perseitä". Salaa sai satulat ja muut varusteet kantaa yläkertaa pestäväksi.

Emme kovinkaan usein käyneet kilpailuissa, mutta joskus kuitenkin. Naapurin ravitallilta lainattiin traikku ja vuohi pakattiin ponin seuralaiseksi. Tässä vaiheessa mua harmittaa vietävästi, ettei minulla tähän hätään ole mitään vanhoja valokuvia.

Ollessani jossain noin yhdeksännellä luokalla lv-tamma Pamela siirtyi siskoltani minulle. Kilpailin seuratasolla säännöllisesti esteitä 60-70cm tasolla. Isompia en uskaltanut hypätä, enkä uskalla vieläkään. Pamela asui vaihtelevasti siskojeni luona, kunnes tullessani raskaaksi annoin sen kantavana kummilapsilleni. Tamma eli hyvän elämän ja pääsi vihreimmille laitumille tänä vuonna.

Vasta nelisen vuotta sitten minua alkoi kiehtoa kouluratsastus. Olin ensimmäisissa koulukisoissani vuonna 2013. Ensimmäiset kisat sujuivatkin ihan hyvin, kaikki sen jälkeen on mennyt pieleen! Tunneillakin aloitin käymään säännöllisen epäsäännöllisesti vuodesta 2012. En siis oikeasti ole RATSASTANUT kovin kauaa, vaikka ratsastellut olenkin koko ikäni.

Ennen Oliveria olen elämässäni ollut varmaan yhdessä valmennuksessa, Niemelän Krissen ja Pilatekset mahtuvat yhden käden sormiin. Siskoni tunneilla kävin silloin tällöin ja nyt olen ns. tyhjän päällä. Olen muutaman kerran ollut Tiinan tunnilla ja niihin on kyllä luvassa jatkoa. Ei minulla ole ennen ollut rahaa käydä missään tai edes mielenkiintoa. Mitä järkeä mennä tunnille jos ei kiinnosta oppia.

Nyt kun raha ei ns. ole ongelma, vaikka saisi sitä rutkasti lisää olla, toivon että oikeasti oppisin ratsastamaan. Hetkessä se ei todellakaan tule tapahtumaan, kun asioiden korjaaminen vie enemmän aikaa kuin uuden oppiminen. Helppoa tämä polku ei tule olemaan, sillä olen sellaista kaikki-mulle-heti-ja-nyt-tyyppiä. Mutta pikku hiljaa. Voin väittää, että olen kehittynyt jo viimeisen kahden kuukauden aikana todella paljon. Pisteet sinulle, jos jaksoit lukea tämän tylsän tarinan loppuun asti.

toukokuu 2016

Marraskuu 2016

Huomaatko sinä jotain eroa kuvissa?

tiistai 29. marraskuuta 2016

Välille tekee hyvää tippua!

Voi hyvää päivää, että nauroin itseäni eilen. Ratsastin Oliverin kunnolla, siis niin, että olin itse aivan maitohapoilla ja loppu. Ravi kun ei ole tasaisimmasta päästä, niin vaapuin joka suuntaan. Maneesin oven lähistöllä Oliver säikähti jotain ja säpsähti. Mitä tekee anna yrittää roikkua ohjien päissä ja kas tupsahtaa maahan. Oli siinnä naurussa pidettelemistä kun tommosesta tilanteesta tippuu. Kipu tuntui kovalta ja olo oli kuin lonkka olisi murtunut. Mitään ei kuitenkaan ilmeisesti käynyt, en edes mustelmaa ole saanut. Kapusin takaisin kyytin ja ratsastin ratsastukseni loppuun.

Illalla olin kyllä niin kipeä, etten mihinkään suuntaan päässyt. Nyt on jo ihan hyvä olla. Ongelmaksi koituu lähinnä pitkän istumisen jälkeen ylösnousu. Aamulla oli aika taiteilua nousta sängystä ylös.

Hippasen tuli tuota vaahtoa suusta.
Iltapäivällä läksin tallille tavanomaiseen tapaan, mutta ilman ratsastustamineita. Olimme tallimestarin kanssa sopinut, että hän läpiratsastaa Oliverin tänään. Laittelin ruunan kuntoon ja verryttelin sen juoksuttaen. Taidan tästä lähtien itsekkin juoksuttaa hevosta ennen ratsastusta, saisin lämmitellyn hevosen, joten jaksaisin työskennellä sen kanssa paremmin.

Oli kyllä siistiä nähdä oma hevonen kulkemassa oikeasti hienosti. Kyllä tallimestarikin töihin joutui, mutta Oliver sai hirveästi kehuja siitä miten osaava se on. Tarvitaan vain rutkasti voimaa ja kuntoa. Hiljaa hyvä tulee. Ainakin pitäisi hevosen pysyä ehjänä, kun näin hiljalleen puuhailemme. Pitäisi saada Oliver taipumaan myös rungostaan kunnolla. Alustavasti hiukan juttelimme, että tallimestari läpiratsastaisi ruunan kerran viikossa.


sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Oliver näyttää ihan hevoselta.

Meillä on kyllä ihan huippu tallimestari. Hän oli klipannut Oliverin ja sain viestinä kuvan ja kehuja käytöksestä. Oliverin ulkomuoto muuttui ihan hurjasti ja se näyttääkin ihan eri hevoselta.

Nyt vaan lihasta tekemään, niin hyvä tulee.
Alkuviikolla pääsin myös itse ahkerasti talleilemaan. Loppuviikko sujuikin hiukan huonommin omiene työvuorojen ja vatsataudin vuoksi. Onni on ihana liikuttaja. Alkuviikon ratsastelut sujuivat ongelmitta, tai no aina niitä ongelmia on, muttei mitään normaalista poikkeavaa. Oliver on todella raskas etupäästä, mutta ei se nyt mikään ihmekkään ole. Ei me ihan tässä ajassa sellaisia lihaksia olla saatu, että se jaksaisi itseään kannatella.




Alan pikku hiljaa tottumaan erilaiseen jalkojen asentoon ja omaan silmään näyttääkin jo ihan kivalta. Vielä pitäisi saada keskivartalosta läski pois ja lihasta tilalle. Olisi helpompi istua suorassa, kun olisi jotain millä tukeutua. Hiljaa hyvä tulee! Onnistuin muuten alkuviikolla paskomaan kamerastani näytön. Onni on hyvä kotivakuutus ja kamerahuolto, josta varmasti pian kamerani saan takaisin. Olisi hienoa voittaa lotossa, niin saisi uuden putken hommattua ja tännekkin parempilaatuisia kuvia. On minulla tuo Canonin 70-200 f4 L, mutta 2.8 olisi ihan täydellinen. Ehkä sitten joskus.

Tänään olikin taas vihdoin itse tallilla. Lähdettiin tallikaverin kanssa hiukan maastoilemaan kartanon mahtaviin maisemiin. Suuntasimme Golf-radalle, jossa tietä pitkin näin talvella saa ratsastaa. Emme kuitenkaan ollut ratsain liikkeellä, vaan talutimme hevosia tuulen ja tuiskun keskellä. Oliver oli ihan innoissaan ja varmasti uskallan seuraavalla kerralla lähteä ratsain.


Vitsi mitä maisemia!
Oli kyllä mukavaa päästä tekemään jotain muutakin kuin pyörimään maneesissa. Täytyy ehdottomasti mennä useammin tai oikeastaan aina kun vain on mahdollista ts valoisaan aikaan. Hankintalistalle lisätään nyt heijastimet ja uusi jonkin moinen loimi tai viltti ratsastukseen alku ja loppuverkan ajaksi.

Olisiko sinulla heittää jotain ideaa ratsastusloimesta tai viltistä? 
Hintalaatusuhde pitäisi olla järkevä ja ulkonäkökin miellyttävä.
Oletko itse käyttänyt vilttiä, tavallista fleeceloimea vai ihan ratsastusloimea?

lauantai 19. marraskuuta 2016

Kohti parempaa ollaan matkalla.

Eilen olin jälleen Tiinan cr-valkussa. Ratsastaminen on jo viime kerran jälkeen ollut todella paljon helpompaa. Se on tiedättekös mahtava tunne, kun voi ratsastaa jalka pitkänä. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta mulle se ei ole mikään itsestään selvyys. Kellään ihmisellä ei varmasti ole näin kireät lonkankoukistajan kuin mulla. Tämä aiheuttaa monta ongelmaa omassa istunnassani. Todennäikösesti tämä kaikki johtuu kuitenkin selän ongelmista.

No mutta valmennus oli jälleen mahtava. Nyt uskalsin rentoutua ja imeä irti kaiken. Alkuksi korjasimme jälleen jalkojani oikeaan asentoon ja tästä siirryimme tekemään pujottelu tehtävää käynnissä. Seuraavana vuorossa oli käsien korjausta. Mulla on töiden jäljiltä ihan älyttömän kipeät olkapäät, lapaluut sekä solisluu. Kipu on viiltävää ja vetää milloin minnekkin. Tiina sai veren kiertämään ihan uudella tapaa, enkä tuntenut käsiä omakseni. Samalla minun tuli kylmä, kun veri lähti mylläämään. Tämän kaiken aikana Oliver NUKAHTI kahdesti. En voinut kuin nauraa, kun toinen säpsähti hereille. Taitaa olla  hevoselle oikeasti mukavaa kun se selässä kyykkivä perunasäkki istuu edes hetken oikein.

Ei siitä loppuvalkusta mitään meinannut tulla kun nauroin omia käsiäni. En yhtään tuntenut niitä omakseni. Kun laskeuduin alas Oliverin kyydistä, olo oli mitä vetrein. Miten kevyeksi sitä ihminen tunteekaan itsensä, kun liikkuvuus lisääntyy hurjasti. Mukavaa on muutenkin ratsastaa, kun ei koko ajan satu.

Torstaina ei yksinkertaisesti jaksanut kivuta kyytiin, vaan juoksutin ruunan kevyesti. Taluttelen aina alkukäynnit, jottei ympyrällä tulisi niin kovaa rasitusta. Mahdollisuuksien mukaan kävelen myös koko ajan, jotta Oliver voi mennä uraa pitkin. Otin Teille pikku videon, jotta näette miten Oliver liikkuu. Askel on ihanan joustava ja hevonen todella nauttii puuhailuista.

   

Tänään serkkuni ratsasti Oliverilla. Voi jehna miten hevonen osaa pissittää ja luistaa työnteosta. Minun oli pakko hypätä hetkeksi selkään ja laittaa isompi vaihde silmään. Olisitte nähneet pelkän käynnin, kun jalat raahautuivat hevosen mukana, eikä sitä olisi kiinnostanut tehdä mitään muuta kuin nukkua. 

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Mulla on oikeasti hieno hevonen!

Maanantaina meinasi itku tulla, kun laittelin Oliveria kuntoon. Olkapää on ollut jälleen todella kipeä, eikä satulan nostaminen tuntunut kovin kivalta. Sain kuitenkin hampaat irvessä ratsastettua, mutten todellakaan tehnyt mitään kovin ihmeellistä.


Tiistaina olin jo luovuttaa, mutta pyysin kaverini Karitan ratsastamaan. En voinut kiusata itseäni yhtään, että pääsin tänään töihin. Heillä synkkasi ihan kivasti ja Oliver pääsi hieman erilailla liikkumaan. Sormet syhysivät itsellä päästä selkään, mutta onneksi annoin käden levätä, sillä jo tänään se oli ihan ok!



Tänään sitten olin vähän hälläväliä fiiliksillä menossa kyytiin. Oliver on ollut hieman tahmea, mutta nyt liikkui kivasti eteen jalasta. Pääsin ensimmäistä kertaa laukkaamaan niin, että minä määräsin milloin siirrytään raviin. Olin aivan hikinin jo vartin jälkeen, mutta hehhe niin oli hevonenkin ratsastuksen jälkeen. Ihan ensimmäistä kertaa! Nyt lämpötila on noussut hurjasti ja ruunalla on hirmuinen talviturkki. Tallille sain aamupäivällä seuraksi Karitan, jolle kiitos vielä kuvista!



Tänään päätin, että nyt ostellaan loimia niin, että voidaan klipata ruuna. Mukavampi se on, kun voi olla pihalla, eikä sisällä kuivamassa. Oliver kuitenkin menee tarhaan kahdeksan maissa ja ulkoilee sinne klo 20 asti, ellen ole sitten illalla ratsastamassa. Saisi siis edelleen ulkoilla, eikä seistä sisällä.

Oliver on muutenkin kotiutunut nyt tosi kivasti. Enää ei ole vatsa löysä, eikä muutkaan vaivaa. Maneesin ollessa tyhjä tai tallin, saattaa ruuna huudella kavereiden perään, mutta eipä tästäkään haittaa ole.


Saatiin aikaiseksi otettua pieni videokin loppu mummoraveista. Vauhti ei päätä huimaa, kun rauhallisesti mennään.

  

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Miten aika voikin rientää?

Taas on viikko kulunut ihan hujauksessa. Reippaasti olen tallilla käynyt ja päässyt ratsastamaan oikein kunnolla. Tästä taitaa nyt tulla tällainen tylsä viikkokatsaus

Sunnuntai:
Ratsastin ekaa kertaa maneesissa. Maneesi olikin ihan tyhjä, niin pääsimme rauhassa tutustumaan ympäristöön. Kävimme vain askellajit läpi ja olinkin ihan kuollut. Tuo mun talvitakki on aivan liian paksu näille pakkasille. Hiki tulee jo kävellessä.

Maanantai:
Jatkettiin tutustumista maneesiin ja höntsäiltiin vain. Olevinaan yritin jotain, mikä ei todellakaan onnistunut. Nyt oli jo kavereitakin, niin säkäkorkeus kasvoi ainakin 15 senttiä. Jokaiselle joka ovesta tuli tai meni, piti hirnua.


Tiistai:
Olin aamulla työpaikan kautta jogassa ja sen jälkeenkin olin niin kipeä, etten todellakaan päässyt itse selkään. Siis kun paikat naksahteli auki, niin tuntui että joka paikkaan vain sattui. Oliverin liikutusapulainen pääsi selkään ekaa kertaa uudessa paikassa ja innoistuinkin pitämään hieman tuntia siinä samalla. Helppoa se on nääs muita neuvoa, kuin ratsastaa itse. Pieni kateuden tunnekkin tuli, kun näki miten hienosti ruuna lopulta kulki ja rentoutui.

Keskiviikko:
Oliverin liikuttaja Matte hoiti ratsastuksen. Itse oli töissä :(

Torstai:
Mulla oli ihan hanurista oleva työvuoro, joten ei toivoakaan tallille menosta. Mattekaan ei töidensä takia ehtinyt ratsastamaan, joten ruuna sai vapaan rapsutusten kera.

Perjantai:
Kävin illalla juoksuttamassa Oliverin. Virtaa piisasi ja nyt sen oikein huomasi miten O:n kunto on noussut kohisten. En suinkaan juoksuta ainoastaan ympyrällä, vaan kävelen itse maneesin keskellä, jolloin ruuna kulkee uralla.

Tyytyväinen otus lauantaina.
Lauantai:
Oliver oli ihan tosi mukava ratsastaa. Tuntui siltä että meillä alkaa palaset loksahdella paikoilleen. Tai sitten taivuttelu ja avaavat tehtävät ovat olleet oikeasti hyödyksi. Ratsastuksen jälkeen mulla oli sellainen olo, että omistan maailman mageimman hevosen. Se ravi mikä irtosi, oli todella upeaa.

Sunnuntai, eli tämä päivä:
Olin ensimmäistä kertaa ikinä Tiina Vuorisen valmennuksessa/tunnilla. Kyseessä on istuntaan keskittynyt opettaja. Hän opettaa mm. Centered Ridingiin ja Wendy Murdoch metodiin pohjautuvaa kehotietoista ratsastusta. Olin varannut itselleni 60min yksityistunnin, jota odottelin kauhunsekaisin tuntein. Ensin Tiina seurasi touhujani ja sen jälkeen lähti korjaamaan asentoani. Jalkojani korjattiin oikeaan asentoon päin, eikä niitä kuulemma ihan heti oikein saada, sillä lonkankoukistajani ovat kireät kuin viulunkielet. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu ja istuin lopulta jalka pitkänä ja vielä oikeassa kohdassa.

Opin monta uutta asiaa miten minun pitää mukautua liikkeeseen ja miten helpotan tätä. Keventäminenkin tuntui kuulkaas niin kevyeltä ja helpolta. En voi kuin suositella tätä muillekkin.

Lopuksi korjasimme vielä hieman yläkropan asentoa aina palleasta rintakehään. Kuinka hienoa oli kun Oliver oikeasti kääntyi voltille kun käänsin rintakehääni. Siis ihan huippua. Toivosttavasti pääsen ensi viikollakin mukaan!

Tämä fiilis meillä oli Oliverin kanssa sunnuntain valkun jälkeen.


lauantai 5. marraskuuta 2016

Uusia tuulia!

Pohdin päätöstä pitkään ja tein paperille monta eri laskelmaa. Teoriassa tämä oli järkevin vaihtoehto omalta kantiltani.

Oliver vaihtoi siis tallia. Ennen minulla oli tallimatka yhteen suuntaan 22km ja nyt yhteen suuntaan 7km. Ajallisesti tämä on päivittäin paljon. Koska uusi talli on lähellä minua, ei minun tarvitse jatkossa enää ajaa niin paljoa. Työpaikaltani hurautan tallille parissa minuutissa.


Päätös ei todellakaan ollut helppo. Vanhassa tallissa ei missään nimessä ollut mitään vikaa, päinvastoin. Talliporukka on mahtava, siskoni on mahtava ja kaikki oli mukavaa. Jotenkin vasta näin talven kynnyksellä aika alkoi vaikuttaa tärkeältä. Minulla menee kotona hirveästi hommiin aikaa, kun olen kaikki viikot yksin lasten kanssa. Ei talo lämpiä itsestään, ei pyykit peseydy, eikä koirat hoidu. Minun on pakko olla enemmän kotona.

Nykyinen talli on sijainniltaan ihanteellinen, eikä maneesistakaan haittaa ole. Talli on täynnä hevosharrastajia laidasta laitaan, toiset kisaavat ja toiset vain nauttivat hevosista.

Harvalla hevosella on näköalaa merelle.
Talli vaikuttaa oikein mukavalta ja miljöö on mitä kaunein. Paikka on rauhallinen, sillä se sijaitsee kartanon mailla. Ei siis ylimääräistä häsellystä tai liikennettä.

Oliver pääsi uuteen kotiin aamulla ja vaikuttikin olevan ihan sinut asian kanssa. Kaikki on muuten sujunut hyvin, mutta vatsa on hieman sekaisin. Jos tilanne ei huomiseen mennessä rauhoitu, tarvitsee hakea maitohappobakteeria.


Illalla kävin juoksuttamassa ruunan maneesissa, ettei sen tarvitse montaa päivää seistä. Oli kyllä siistiä päästä katon alle lumisateessa ja pakkasen kiristyessä. Nyt pääsemme ainakin puitteiden puolesta treenaamaan täysillä, sillä ei tarvitse välittää ulkona vallitsevista ilmoista. Nyt pidetään peukut pystyssä että pysytään Oliverin kanssa molemmat terveinä.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Viikonlopun puuhailut

Lauantaina vihdoin pääsin tallille. Päivän vietin ensin koulukisoissa kameran takana ja alkuillasta sitten tallille. Alkuperäinen suunnitelma oli juoksuttaa Oliver, mutta lähdinkin pienelle maastokävelylle jalkaisin. Oli jotenkin ihanan rauhoittavaa, vain minä ja hevonen. Pimeys meinasi yllättää, mutta pääsimme takaisin tallille ajoissa.



Tänään sunnuntaina pääsinkin kiipeämään itse pitkästä aikaa kyytiin. Nyt Oliverilla voi jo laukata, joten pikku hiljaa siirrymme oikeasti töihin. Laukka nousee todella helposti, mutta sen ylläpitäminen onkin toinen juttu. Nyt pitää itsekkin ryhdistäytyä ja uskaltaa vaatia enemmän.

Vielä ei tiedetä mihin suuntaa tästä suunnataan.

Tänne olemme jo päässeet. Pää alkaa kivasti laskea.

Ratsastuksen olen vielä pitänyt sellaisessa 30-45min, mutta nostetaan vaikeusastetta pikku hiljaa. Jonkinlainen suunnitelma liikutuksesta ja sen nostamisesta pitäisi kyllä ehdottomasti suunnitella. Selkälihakset ovat kummasti jo nousseet ja muutenkin hevonen näyttää jo nyt aivan erilaiselta.

Ratsastelun jälkeen siivosin vielä tarhan, jonka teen joka kerta tallilla.

Olisiko sinulla antaa hyviä vinkkejä viikkosuunnitelmaan? Hevonen tuntuu osavaan kaiken mitä siltä pyydän, mutta ratsastajan taidot ovatkin sitten toinen juttu. Meille on Oliverin kanssa tulossa iso muutos, joka tulee helpottamaan omaa tallilla käyntiäni sekä treenaamista talvella. Tästä en nyt vielä sen enempää kerro, mutta asia selviää jo viikon kuluttua.


perjantai 28. lokakuuta 2016

Miten Oliver päätyi minulle?

Ajattelin jakaa Teille hieman tarkemman tarinan siitä miten Oliver päätyi minulle. 
Näin ei kovin moni varmastikkaan hankkisi hevosta, mutta minä päätin ottaa riskin.

Kaikki alkoi siitä, kun päätin ettei minun olisi järkeä hankkia vielä hevosta. Säästöön oli kertynyt hieman rahaa, mutta hankkisin itselleni opetusmestarin ja rahaa pitäisi olla rutkasti enemmän. Selailin kuitenkin päivittäin myynti-ilmoituksia eri kanavilla ja silmääni pisti huutokauppailmoitus. Myyjä oli hevostalli.netin kuuluisuus, eikä myyntivideot kovin kummoisilta näyttäneet. Ruunaa myytiin kilttinä ja se huokui videoista. Hevosen askel ei ollut puhdas ja se näytti aivan lämppäriltä.

Hevosesta oli tarjottu muistaakseni 600 euroa ja ajattelin, että eipä tuommoisella hinnalla saa hevosta, joka on niin osaava, mitä ilmoituksessa luki. Jätin ajatuksen muhimaan, enkä ajatellut sitä sen enempää. Hevosella olisi ollut näyttöpäivä, mutta olin silloin töissä.  

Koitti sunnuntai, viimeinen huutokauppapäivä. Siskoni laittoi viestiä hevosesta ja sen halvasta hinnasta. Ajattelin, että kai minä sen 650 euroa voin tarjota ja tarjosinkin. Soitin myyjälle ja kyselin hevosesta. Se, että tämä ruuna tulisi minun hevosekseni, vahvistui ja päätin ottaa riskin ja huutaa hevosta tiettyyn summaan asti. Ei ketään täysijärkinen oikeasti näin hevosta ostaisi ja jotenkin myyntitapa tuntuu moraalittomalta hevosta kohtaa, sillä onhan se kuitenkin elävä eläin.

Huutoajan piti päättyä muistaakseni puoli kahdeksan maissa, jolloin olimme ruokakaupassa. Kävelin pitkin markettia puhelin kädessä, jos joku kuitenkin nostaisi vielä lisää tarjousta. Hinta oli tässä vaiheessa jo noussut kipurajaani. Kun se ylittyi, teki mieli suuttua. Olinhan päättänyt saada itselleni tämän ruunan, jotta voisin "pelastaa" sen. Ylitin rajani kaksi kertaa ja huutoaika päättyi. Olin ihan hämilläni.

Koska puhelimeni varastettiin pari viikko sitten
ei kuvia nyt kovasti ole tarjolla.

Kotiin päästyäni maksoin hevosen ja otin yhteyttä myyjän sähköpostitse. Tässä vaiheessa tajusin kysyä hevosen oikean nimen ja pyysin tarjousta kuljettamisesta. Vastaukseksi sainkin kutkuttavan tarjouksen ja sovimme, että ruuna tulee seuraavana iltana. En vieläkään tiennyt mikä minulla olisi vastassa.

Koitti seuraava päivä ja erikoisen näköinen yhdistelmä saapui pihaan. Tai no en ole tottunut näkemään asuntoautoa vetoautona. Kuljettajana toiminut mies valmisteli lastaussillan laskemista ja pyysi minun taluttamaan hevosen ulos. Kauhunsekaisin tuntein peruutin hevosen ulos. En vieläkään tiennyt mitä ajattelisin. Vein ruunan talliin ja menin ulos maksamaan kuljetuksen. Sain passin ja omistajanvaihdoksen edellisen omistajan allekirjoituksella, jonka tosin tajusin vasta kotona. Kysyin mitä se on syönyt ja toivotin turvallista matkaa.

Menin talliin ihmettelemään ja totesin ääneen "Eihän se nyt niin ruma olekkaan, mitä kuvissa". Olo oli ylpeä, sillä olinhan taas hevosenomistaja!

maanantai 24. lokakuuta 2016

Uusi hankintoja ja mietintöjä

Eilen oli tarkoitus lähteä Hihssiin, mutta koska minulla edelleen oli semisti heikko olo pysyin kotona. Onneksi ei tullut lähdettyä, sillä kuopukselle nousi illan mittaan kuume ja huuto oli sitten sen mukaista. Kävin nopsaan päivällä tallilla siivoamassa tarhan ja harjaamassa Oliverin. On kyllä kurja fiilis kun en hevosen selkään ole keskiviikon jälkeen päässyt, enkä vielä todellakaan ole siinä kunnossakaan. Annetaan nyt muiden hoitaa ratsastus ja minä keskityn tervehtymiseen.

Tänään en mitenkään päässyt töihin, kun en voi kuumeista lasta viedä hoitoon. Tänään on onneksi jo ollut parempi päivä Venlan kannalta. Itsellä olo tila kamaltuu taas. Kuvioihin on tullut hirveä yskä ja lihassärky on palannut. Mutta ei kai tässä auta itku markkinoilla, kai sitä joskus tuntee itsensä taas terveeksi. Ensi yön suunnittelin nukkuvani nojatuolissa.

Kävin muuten joku aika sitten Raisiossa ja poikkesin samalla reissulla Puuiloon. Tykkään hevostarvikevalikoimasta ja ostinkin itselleni uuden kypärän, hanskat ja raipan. Mukaan tuli myös Oliverille kaksi ruokaämpäriä.

Eurohunterin kouluraippa. Jostain kummallisesta syystä hamstraan kaikkea sinistä.

Horse Comfortin säädettävä kypärä. Istui päähäni ihan älyttömän hyvin.

Nämä oli alennuksessa niin oli pakko ostaa.
Harmittaa ihan vietävästi olla kipeänä. En pääse töihin, en tallille, en jaksa edes kauppaan mennä. Kauppaan on kyllä illalla pakko mennä. Jääkaappi alkaa ammottamaan tyhjyyttään. Ruoka ei tässä talossa maistu kellekkään, mutta jotain on syötävä. Huomenna on kyllä mentävä uudestaan lääkäriin, jos ei olo helpota. Yleensä mulla puree antibiootti heti, mutta nyt ei ole ollut mitään vaikutusta. Keuhkoihinkin sattuu niin, että itku meinaa tulla. Ei mulla tämmöstä flunssaa normaalisti ole.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Onneksi satula löytyi!

Eilen oltiin reissun päällä kera Oliverin ja erään hevosen kanssa. Käytiin sovittamassa satuloita ja uskonpuutehan siinä meinasi tulla. Satuloita raijattiin Oliverin selkään varmaan kolmisenkymmentä ennen kuin löytyi yhtään sinnepäinkään. Mukaan valikoitui kotiin testattavaksi Otto Schumacher Fusien koulupenkki. Eilen pääsin siis jo itse ruunan selkään testaamaan penkkiä.

Mua vieläkin hymyilyttää tuo siivessä oleva feel good teksti :)

Aamupäivällä lähdin shoppailu retkelle entiseen agriin hankkimaan jalustimia ja remmejä. Mukaan tarttui kuvassa näkyvät Horse Comfortin nivelletyt jalkkarit (59,-), sekä Finntackin jalustinhihnat (39,-). Olihan minun pakko ostaa myös kuvan B Vertigon huopa (55,-). Vaikka huopa oli reilusti yli budjetin, oli se vaan pakko ostaa. Tykkään tosi kovin noista huovista, kun ne on laadukkaita. Köyhän ei oo varaa ostaa halpaa, vai miten se sanonta meni?

Reissun jälkeen mentiin tallille. Oli ihan tosi mukavaa kun mun Äiti lähti mukaan, niin lapsetkin pääsi ulkoilemaan. Jos olen lasten kanssa tallilla, on hommat paljon hitaampia, enkä pääse ratsastamaan. Nyt sain kuitenkin karsinat siivottua ja laitettua niihin heinät sekä vedet. Tallinpitäjä siskoni on Ypäjällä lähijaksolla, niin autellaan tallihommissa sitten porukalla.

Eipä se meno kovin hienolta näytä, vielä!
 Pääsin jälleen ratsastamaan. Paljon käytin, paljon kevyttä ravia, paljon väistöjä, avoja, etu- ja takaosakäännöksiä. Mukaan otin myös siirtymiset askellajien sisällä, sekä käynti-ravi-käynti. Oliver on oikea päkkipää. Millään ei meinaa pää laskeutua alaspäin ja kaula pitäisi olla niin pitkänä kuin saa.



Mulla on jotenkin tosi hyvä fiilis Oliverin suhteen. Kyllä me tästä vielä yhteistyö saadaan ajan kanssa pelaamaan. Odotan jo hirveästi seuraavaa tallikertaa.

Jonne oli ihan toimeissaan silittämässä ruunaa.

Venlakin pääsi hevosen kyytiin. Ratsuna toimi Roni.
Mulle tuli tallipäivän jälkeen ihan höntti olo. Olen paleltunut monta päivää, mutta ajattelin sen johtuvan viileästä ulkoilmasta. Nyt kuitenkin illalla kuume nousi, joten sänky kutsuu potilasta. Toivutaan ensin ja sitten jatketaan talleilua. Onneksi on tukiverkko joka auttaa lasten ja hevosen kanssa. Ollaankin sovittu siskoni kanssa, että hän auttaa meitä pääsemään alkuun ja jatkossakin hoitaa läpiratsastusta. Myös Vivan entinen liikuttaja auttaa tarvittaessa. Saadaan porukalla Oliver hyvään kuntoon ja ylläpitämään sitten saavutettuja lihaksia.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Ensimmäinen kerta maastossa

Eilinen tuli aherrettua tallilla todenteolla. Oliver ei valitettavasti hirveästi huomiota saanut, vaan keskityin siivoamaan tarhoja ja toimimaan apukätenä tarhan rakennuksessa. Tallilla on hirveästi puuhattu pari viikonloppua ja hienoa jälkeä on syntynyt. Oma panokseni on töiden takia ollut minimissä, mutta mies on istunut kaivinkoneen puikoissa kyllä.

1. "Hei hiukan kivaa, sä otat musta kuvia. Joo oota mä toppaan tähän"
 Tänään oli luvassa ensimmäinen maastolenkki. Ruuna on nyt asustellut viikon tallilla, niin johan sitä voi lähteä tutkimaan mitä tallin ympäristöstä löytyy. Alkuun ongelmaksi koitui Oliverin uusi tammakaveri. Molemmat hirnuivat niin kovin toisilleen, että meinasin tulla kuuroksi tallissa. Huutaminen onneksi loppui, kun aloitimme matkan.

Jalan oltiin liikkeellä, eikä kovin pitkälle menty näin ekalla kerralla. Ratsain olisin voinut lähteä, mutten vieläkään itse ole kyytiin satulan puutteen vuoksi päässyt, joten ehkä järkevintä ei olisi heti lähteä maastoon ilman satulaa.

2. Metsäpolut ovat pääsääntöisesti tasaisia, mutta välillä Herra joutui nostamaan kinttujaan.

3. "Ei tosta akasta mitään kuvia tartte ottaa. Oota hei hetki niin syön suun tyhjäksi."

Matkaan lähdettiin melkein hyvin varustettuna. Hanskat unohtui kotiin, joten piti vain toivoa, että Oliver käyttäytyisi hyvin. Varmuuden vuoksi laitoin suitset ja liinan. Olisi helpompi hallita hevonen, jos jotain sattuisi.

4. "Hei mikä sun seläntakana on? Toi akka vaan haluis pussailla."

5. "No okei, voidaan me yks söpö yhteiskuva ottaa, mut vaan tän kerran."

Mitään kummallista ei tapahtunut. Ruuna tuntui tykkäävän astella metsässä. Itselläkin oli jotenkin tosi rento fiilis kun sai vain kävellä eteenpäin turhia miettimättä.

6. "Ollaaks me niinku ihan just kotona? Tuol se mun uus nainen on."

7. "Onks ihan pakko vieläkin kuvata? Hei kuulkaas palvelijat, mul olis jo nälkäkin."

8. "Uus tarha, jossa oma nainen. Voiko enempää hevonen pyytää?"
Huomenna suuntammekin satulan metsästysretkelle Paimioon. En ikinä usko löytäväni tälle satulaa omin avuin, niin pääsemme ainakin sata kertaa helpommalla kun yhdessä paikassa on läjä satuloita mitä sovittaa. Nyt peukut pystyyn, että jonku sopiva penkki löytyy.

Mistä kuvasta pidit eniten?

perjantai 14. lokakuuta 2016

Taas sitä tuntee itsensä ääliöksi...

Siskoni hieroi silloin keskiviikkona Oliverin ja paljon siitä jumeja löytyikin. Ei kuitenkaan mielestäni mitään sellaista mikä selittäisi tahdittamisen. Siitä istumalta soitin eläinlääkärille, joka oli tallille tulossa perjantaina. Pyysin häntä tarkastamaan myös oman otukseni ja lupasi hän sen tehdä.

Minun ei tänään pitänyt eläinlääkärin aikaan päästä tallille, mutta koska tulo aikaistui, pääsin mukaan. Juoksutin eläinlääkärille Oliverin käynnissä ja ravissa ja lopuksi vielä laukassa molempiin suuntiin. Tähän on pakko todeta, ettei mulla ole ollut ikinä näin helppoa hevosta juoksuttaa. Sanot sille vaan käynti, ravi tai laukka ni jo se menee haluttua askellajia.

En tiedä pitikö minun itkeä vai nauraa, mutta se tahditus oli poissa, eikä muihin tutkimuksiin ollut eläinlääkärin mielestä järkeä ryhtyä. En voinut muuta kuin nauraa. Hienoahan se oli. Eläinlääkäri mietti mahdollisia kinnerpatteja kun verryttyään ruunan askellus parani huomattavasti. Ohjeeksi saatiin lihaskunnon puutteen vuoksi jatkaa työskentelyä pari viikkoa käynnissä ja ravissa. Sen jälkeen sitten otamme laukan mukaan. Tähän hymähdin että mitä työskentelyä me jatketaan, kun ei me olla tehty mitään :)

Tiistaiksi saimme satulan sovitusajan Satula.comiin ja hyvillä fiiliksille sinne mennään. Toivottavasti sieltä tarttuu mukaan sellainen satula mikä oikeasti sopii.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Videopostaus

Oliver lähettää terkkuja




Tähän selkään pitäisi löytää satula...

maanantai 10. lokakuuta 2016

Pilvilinnoissa, ainakin vielä!

Odotin koko päivän, että kello tulisi kuusi illalla. Tällöin uuden hevoseni piti saapua ja saapuikin. En siis ollut ruunaa nähnyt ennen kuin kuvissa ja kuljettaja pyysi minun ottavan sen ulos. Astelin rohkeasti koppiin ja irroitin hevosen. Hevonen peruutti varmoin askelin ulos ja meinasin lentää selälleni kun seisoimme pihalla. Vitsi miten hevonen tuntui suurelta. Siitä sitten nopeasti heppa talliin ja maksamaan kuljetus.

Iku katselee mua sen näköisenä että "anna mul nyt hemmetti sentään jotain ruokaa".
Tallissa ruuna oli heti kuin kotonaan eikä hötkähtänyt kyllä mistään. Harjasin ruunan ja sovitin sille tänään ostamiani loimia. Oli muuten kiva kiertää kauppoja etsiä mahdollisti sopivia loimia. Mutta hei nappiin meni. Nyt ruunalla on sentään sadeloimi ja fleeceloimi sekä kaulakappaleella, että ilman. 

Yritin tunnustella hevosta joka puolelta, ei aristanut mistään, eikä jaloissa juurikaan ollut nestettä. Oikein symppiskaveri paljastui heti. Harjaillessa jäin tuijottamaan hevosen säkää. Mistä kummasta sellaiselle säkähirviölle löydän satulan? Tallin yksikään satula ei antanut tarpeeksi tilaa, joten itku meinasi tulla. 

Taluttelin hevosta hetken kentällä, eikä se kyllä välittänyt lapsista, autoista, muista hevosista tai mistään mitään. Saa nähdä mitä tästä tulee.

Muutama fakta:
Nimenä toimii nyt Icu (niinkuin Iku).
Se on olettevasti syntynyt vuonna 1999.
Ruuna varmaan jo joksasitte hevosen olevan.
Se on tuotu Saksasta Suomeen 2004.

Passissa suku ja kasvattaja ovat tuntemattomia, mutta puoliverinen pitäisi laadultaan olla. 

Myyjän ilmoituksessa luki, että ollut ikänsä terve. Nyt ostin sen jobbarin kautta nettihuutokaupasta. Ei tässä vieläkään järkeä ole, mutta ainakin toinen vei sydämen.

Ei kuvan laatu vaan tunne :)



sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Jännitystä ilmassa.

Ai taivas, että mua jännittää.. olen saattanut tehdä jotain aivan päätöntä tai mistä minä vielä tiedän, näen sen huomenna. Eihän minun pitänyt vielä hevosta hankkia, mutta kuinkas kävikään.

Jos olisin normaali ja täysjärkinen ihminen, en ikinä olisi tehnyt näin. Joskus onnistuakseen pitää ottaa riskejä ja tänään juuri otin sellaisen. Mahdollisesti jo lähipäivinä näemme mitä tuli tehtyä.

Huomenna illalla tallille saapuu uusi hevoseni. Eihän siinä mitään kummallista olisi,  mutta en ole koko hevosta vielä edes nähnyt kuin kuvissa ja videoissa.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

En tahdo lopettaa haaveilua

Tänne ei vieläkään kuulu mitään uutta, samaa vanhaa. Ainut uusi juttu on työt. On ollut mukava päästi takaisin töihin ja sainkin ihan vakkaripaikan 20 tunnin sopparilla. Melkein kolme kuukautta ehdin olla työttömänä. Työt taas kertoo siitä että rahaa on hieman enemmän, mikä taas tarkoittaa joskus tulevaisuudessa hevosta. Tunnepuoli käskee marssia pankkiin ja hakea heppalainaa, mutta järki sanoo että hevonen hankitaan kun rahat on kerätty. Onhan se kivempaa kun ei tarvitse maksaa lainaa ja kuluvia menoja joka kuukausi.

Kova polte olisi päästä tallille. Nyt kun ekat pari viikkoa on tehty uutta duunia, alkaa arkikin taas luistaa normaalisti. Aikaa olisi ja motivaatiota vaikka mihin. Laitoin ratsastustuntini hetkeksi jäihin. Osaksi, että saan säästettyä joka pennin ja osaksi sen vuoksi etten tykkää ratsastaa vain kerran viikossa. Katsotaan nyt mitä tässä vielä tapahtuu.

Jos olisin ollut fiksu olisin viime vuonna pitänyt veroprosenttia korkealla, jolloin olisin voinut veronpalautuksilla hankkia hevosen, mutta äitiyslomalla tuntui järkevältä saada joka kuukausi mahdollisimman paljon rahaa. Nojoo tulee nytkin palautuksia, mutta vain vaivaiset parisataa.

lauantaina oli puuhailemassa muuten vain tallilla. 
Viimeiset pari päivää on tehnyt mieli itkeä ja huutaa. Miks just mulle kävi miten kävi?! Miksi Vivan piti kuolla? Myynnissä olevia hevosia olen katsellut ahkeraan ja vaikka mitä on tullut vastaan. Ajatuksena oli hankkia valmis pakkaus, mutta joku kiva projektikaan ei ole täysin pois suljettu vaihtoehto. Onneksi tässä nyt on aikaa miettiä millaisen hevosen tahdon. Helppoahan olisi jos voisin vaikka tonnin kuussa laittaa sivuun.

torstai 15. syyskuuta 2016

Hengissä ollaan, vaikka hiljaa olen ollutkin.

En yksinkertaisesti ole jaksanut raahautua koneen ääreen, kun ilmat ovat olleet mitä parhaimmat. Syyskuukin on jo puolessa välissä, joten aika tosiaan rientää. Kahteen viime viikkoon en tunnille ole päässyt, ensin kaatoi flunssa ja sitten oltiinkin lomailemassa pitkin Suomea.

Hevosrintamalle ei kuulu vielä mitään uutta, mutta kuka tietää josko asia siitä muuttuisin aikojen saatossa. Kova hinku olisi päästä tallille, mutten sinne muiden eteen viitsi tunkea. Tuntuu kuin elämästä puuttuisi sisältöä, kun ei käy tallilla. Lasten kanssa ollaan hyvin pitkälti oltu kotona, mutta tähänkin on ensi viikolla tulossa muutos, sillä sain työpaikan. Enää ei tarvitse maata kotona ja rahatilannekkin paranee roimasti.

Viime viikonloppuna istahdimme miehen kanssa kaksin autoon ja lähdimme vailla määränpäätä pois kotoa. Suunnaksi otimme ensimmäisenä Savon ja ajoimmekin 400km siskoni luo Suonenjoelle.


Maailman rumin otus. Siskollani on jos jonkinlaista elukkaa. 

Varsojen touhuja oli ihana seurata.


Tämä nuori neito vei sydämeni täysin. Ihana Curly-varsa joka on myös myynnissä

Meidän kaikkien sisarusten yhteinen russponi Bettina. Tammalla on ikää jo kunnioitettavat 28-vuotta.
Oli ihanaa nähdä siskoa ja hänen miestään ajan kanssa, lapset olivat todella yllättyneitä kun ovesta sisään menimme. Näitä ihanuuksia näkee ihan liian harvoin. Siskoni muutti siis vuosi sitten täältä Varsinais-Suomesta pois lehmätilan emännäksi. Lehmistä nyt ei ole yhtään kuvaa :)

Suonenjoelta suuntasimme Jyväskylään hotelliin. Illalla kävimme vielä syömässä ja sitten uni veikin jo voiton. Kerrankin tuli nukuttua hyvin.


Aamulla lähdimme ajelemaan Tuuriin etsimään lapsille tuliaisia. Matkalla tuli kierrettyjä autokauppoja ja kaikki mahdolliset traktori- ja romuliikkeet.



Tämän reissun olikin ihan auki mihin suuntaamme. Lähistöltä ei löytynyt sopivaa hotellia vapaana, joten päätimme yhdessä suunnata kotiinpäin ja jäädä yöksi Tampereelle. Illalla söimme hyvin hotellin alakerrassa Amarillossa ja tuli hiukan maisteltua Sangriaa.



Aamulla heräsimme ihme aikaisin ja jo puoliltapäivin olimme hakemassa lapsia ja koiria hoidosta. Loma tuli kyllä tarpeeseen ja taas sitä jaksaa arkea paremmin. Tuli kyllä huomattua, että matkailu kotimaassa on kallista. Tällä rahalla olisi ollut viikon etelässä, mutta kaikki raha kotimaahan on aina parempi.