perjantai 18. maaliskuuta 2016

Olo kuin alkeisratsastajalla


 Eilisen vatsataudin tai minkä lie jälkeen olo on uudesti syntynyt. Tallille oli jälleen päästävä, sillä eihän sitä nyt yhtä päivää pois välistä jättää. Tarkoituksena oli siivota tallia, mutta se olikin siivottu ja sain tehtäväkseni liikuttaa siskon hannoverin, Gussin.

Siitä on jo tovi aikaa vierähtänyt, kun viimeksi ruunan selässä olen ollut. Tarkoitus oli hiukan totutella taas pitkästä aikaa sen supersuuriin liikkeisiin, jossa meinasin usko loppu ensimmäisen ravimetrin jälkeen. Hevosparka luuli minun tahtovan pysähtyä ravista, kun vaappusin jokaiseen ilmansuuntaan. Usko omaan tekemiseen meinasi loppua, mutta koska olen vieläkin ottamassa itseäni niskasta kiinni, en aio hevillä luovuttaa.


Kuten arvata saattaa, mitään ihmeellistä ei ollut luvassa. Hiukan siirtymisiä käynnistä seis ja ravista käyntiin, epämääräistä yritystä tehdä pohkeenväistöä ja etuosakäännöksiä. Tässä kohtaa voin vannoa, että hevonen kyllä yritti parhaansa tulkita selässä kököttävän säkin ohjeita.


Miten hienoa olikaan pitkästä aikaa istua superkoulutetun ja osaavan hepan kyydissä. Siis kirjaimmellisesti istua. Rupesin oikein miettimään rappeutuneita keskivartalon lihaksiani ja ajattelinkin huomenna suunnata salille. Ennen ajattelin hevosen viikko-ohjelmaa, nyt rupean miettimään omaani. Tilannetta ei toki helpota naaman edessä olevat Dragsterit, joita puputan tässä samalla niin, että paha olokin yllätti.


Ratsastuskuvia kun katsoo, tulee kyllä motivaatiota kohottaa omaa kuntoa ja pudottaa kiloja. Onneksi ratsastukseni on harvaa, eikä jokapäiväistä samalla hevosella. Keskivartalon lihaksisto kuntoon, jotta voin pitää itseni paikallani. Ei se taida olla kivaa hevosestakaan, kun heilun joka suuntaan kuin rikkinäinen kompassi.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti