sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kuninkuusravit 2016

Tänään oli vuorossa reisu Metsämäkeen seuraamaan kunkkareita. Viime kerrasta raveissa on vierähtänyt ihan liian pitkä aika, joten tätä ei voinut jättää väliin. Matkaseurana oli mies, sisko ja appiukko.


Raveissa oli ihan mahtava tunnelma ja vaikka ihmisiä oli parikymmentätuhatta, ei se tuntunut kamalalta ollenkaan. Jännitystä mukaan toi veikkaukset voittajista. Toto-luukulla asioitiin ahkeraan ja kaikki kyllä meni kiitos lähtö nro kymmenen. Kuningaskilpailu oli tosi jännä ja yritin viimeiseen asti pelata Vitteriä. Ahneella on paskainen loppu, kun kaikki jo voitetut rahat meni siihen lähtöön. En toki pelannut kovin suurilla panoksilla muuten ja parikymppiä taisi kaikenkaikkiaan mennä.



Kuninkaaksi kruunattiin ansaitusti Vitter ja kuningatarkilpailun vein veikkaamani Saaga S. jonka taakse Akaasia jäi vain hilkulla.

Hevosinnostus nosti todellisesti päätään ja tuli oikein hinku päästä tallille. Tuolla raveissa muuten kiinnitin huomiota hevosten hoitajien arvostukseen.  Ihan mahtavaa kun myös nämä palkitaan. Voisi ratsastuspuolellekkin levitä ahkerammin.

Ensi vuonna kunkkarit ovatkn Vermossa, jonne ihan varmasti suuntaamme.
Olitko sinä seuraamassa kunkkareita? 

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Miten tästä eteenpäin?

Ero ehti olla minulla muutaman päivän, kun järki sanoi että ei. Tamma ei ollut ollenkaan minunlaiseni. Vaikka kiva tamma onkin, oli se aivan liian iso projekti minulle. 15-vuotiasta hevosta ei ole ollenkaan enää niin helppoa lähteä kouluttamaan uudestaan niin ratsastaessa, kuin muissa toimissa. Kun sain tamman kengitetyksi, voitiin aloittaa työt. Siskoni ratsasti sillä ensin ja jo silloin näin, ettei siinnä ole mitään mitä haen. Etsin rauhallista hevosta, sellainen kuin Viva oli. Ero on kyllä kiltti, mutta liian raaka ja reipas. Juoksutin tamman seuraavana päivänä ja aloin taas olla hieman eri mieltä.

Seuraavana päivänä kiipesin itse kyytiin ja minut valtasi pelko. En ymmärrä tilannetta vieläkään, mutta en vain voinut jatkaa yhteistyötämme. Olen muutenkin arka hevosten kanssa, niin en mitenkään voi ostaa hevosta, joka jostain syystä pelottaa minua. Toisaalta teki mieli tehdä kaupat, mutta miksi ostaisin hevosen vain siksi, että omistan jälleen hevosen. Vaikka minua nyt surettaa nyhvätä kaikki päivät kotona, en voinut tuottaa itselleni pettymystä.

Sisimmässäni kaipaan hevoskaveria todella paljon. Toisaalta kuitenkin haluan itse kehittyä ratsastajana ja mahdollisesti harrastusmielessä kilpailla. En Eron kanssa olisi todennäköisesti olisi päässyt etenemään mihinkään. Oiva harrastuspeli se on varmasti jollekkin muulle, muttei minulle.

Lähdimme lauantaina viemää hevosta takaisin kotiin. Mietin vielä aamullakin, sillä matka tamman kotiin oli pitkä. Tunteja autossa kertyi kotimatka mukaan lukien ainakin yhdeksän tuntia. En ihan ilman miettimistä tuohon matkaan olisi lähtenyt.

Nyt kaikki on ihan auki. Hankinko hevosta ollenkaan? Keksinkö itselleni uuden harrastuksen? Rahalle olisi muutakin käyttöä, mutta pystynkö olemaan ilman hevosta. Hevoset ovat minulle henki ja elämä. Sitä tunnetta ei korvaa mikään, kun pääset tallille ja jätät murheet autoon. En kertakaikkisesti tiedä mitä teen. Joo, minulla on ostoilmoitus hevosesta ja selaan lähes päivittäin myynti-ilmoituksia, mutta vielä en ole löytänyt yhtään hevosta, jota haluaisin edes mennä katsomaan. Olen valmis pitämään kaikki ovet avoinna.

Miten tästä eteenpäin? Sen näkee aikanaan.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Uusia tuulia.

Ehkä tämä tapahtuu kovin pian, mutta tässä sitä ollaan. Nyt en kuitenkaan ole ostanut hevosta, vaan ottanut sellaisen koeajalle, vähän kuin ylläpitoon. Mitään tarkkaa aikaa emme ole sopineet, vaan katsotaan miten tästä etenemme. Pakko myöntää etten ole vielä edes ollut tamman selässä. Olen vain taluttanut sen tarhaan. Matka hakea hevonen ei ollut pitkä ja kaikki sujui hyvin. Nyt etenemme rauhassa.

Lihaksia ainakin pitää hevoselle saada, sillä se on hiukan kuivan näköinen. Ihan ensimmäiseksi edessä on kengitys. Sitä ennen tutustumme toisiimme harjaushetkillä.


maanantai 11. heinäkuuta 2016

Minä muistan sinut, vaikka koitan unohtaa

Siitä on nyt lähes neljä päivää kun Viva oli päästettävä laukkaamaan vihreimmille laitumille. Eli tunneissa se on 96 tuntia. Kaikki tuntuu unelta, enkä usko tätä vieläkään todeksi. Torstai meni itkiessä hysteerisesti koko päivä. Tämä tunne on ollut aivan kamala, mutta nyt Vivan on parempi olla.

Tiistaina alkoi jälleen aika Vivan syömättömyydelle. Ajattelin sen johtuvan vaihtuneesta heinästä ja ajelin keskiviikkona hakemaan kokeeksi kuivaheinää. Melkein jo uskoin, että hevoseni on vain nirso, sillä se alkoi syömään. Syöminen kuitenkin lakkasi ja Viva näytti ihan oudolta. Ei tässä auttanut muu kuin ottaa tammaa talliin tutkittavaksi. Kuumetta ei ollut, koko pulssia en edes löytänyt ja limakalvot olivat vaaleanpunaiset. Yritin soittaa eläinlääkärille tuloksetta. Nyt päässäni pyöri vain ajatus ettei kaikki ole kunnossa, tuntuu kuin olisi aika sanoa hyvästi. Keräsin voimani ja soitin Klinikalle Piikkiöön. Kerroin aikaisemmasta ongelmasta ja siitä, että hevonen oli juuri palannut takaisin oriasemalta. Kerroin kaiken minkä pystyin. Hevonen oli ulostanut, mutta epämääräisiä lehmän läjiä, jotka olivat mustia. Nyt siis oikeasti joku oli pielessä. Eläinlääkäri jutteli kanssani puhelimessa ja toivoi meitä nopeasti tutkittavaksi. Ei siinä mikään olisi ihmettelemällä muuttunut, soitto appiukolle ja matkaan.

Tallilta Hippomediin matka kesti alta tunnin, mutta se tuntui silti ikuisuudelta. Tammaa alettiin heti tutkia verikokein ja ultraamalla. Ensin mitään ei tuntunut löytyvän, mutta rektaalitutkimuksessa ell kertoi että nyt on jotain outoa. Uudestaan ultraamaan ja sieltä löytyikin vikaa. Kaasuntäytteinen paksusuoli oli noussut täysin pois paikaltaan ja pernakin oli siirtynyt täysin väärään paikkaan. Kyllä suomenhevonen on ihmeellinen, kun ei suuremmin kipuaan näytä. Ell ihmetteli kovasti miksi hevonen vielä tässä käveli ja oli rauhallinen. Tässä vaiheessa jo suositeltiin hevossairaalaa ja mahdollista leikkausta.

Tutkimukset jatkuivat ja verikokeetkaan eivät hyvältä näyttäneet. Arvot kertoivat anemiasta sekä hypertriglyseridemiasta. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että jos ihmettä ei tapahdu Viva on päästettävä pois kärsimyksistään. Hoitosuunnitelmaksi laadimme seuraavaan aamuun odottamisen ennen päätöstä. Jos ihme kuitenkin tapahtuisi ja saataisiin tamma ilman sairaalareissua kuntoon. Viva sai kipulääkettä ja se nesteytettiin letkulla. Kun ell sai letkun sieraimesta mahaan, nousi hoitotilaan hirveä haju. Koko hevosen mahalaukku haisi märäntyneelle, tämä ilmeisesti seurauksena mahalaukun impaktiosta. Letkutuksen mukana laitettiin glukoosia ja antepsinia.

Viiminen kuva Vivasta. Elämänilo on täysin hävinnyt sen silmistä.
Klinikalta lähdettiin apein mielin. Nyt ei voinut odottaa kuin ihmettä. Sovittiin, että jos tamma menee huonompaan kuntoon, lopetetaan se jo illalla. Muutoin odotetaan aamuun ja jos Viva syö hoitoa jatketaan. Elänlääkäri epäili Vivalla olevan vuotava vatsahaava tai jopa kasvain. Varmuutta ei ikinä saatu, sillä tammaa ei voitu tähystää koska se oli syönyt hieman. Paastota olisi pitänyt.

Tallille päästyämme romahdin täysin. Tiesin että se oli tässä. Vaihtoehdot olivat joko lottovoitto tai ihme. Viva oli innoissaan kotiinpääsystä ja käveli reippaasti talliin. Ei se muuta sen kipuläkityksen takia voinut. Ilta meni sekavin tuntein kotona ja yöllä en nukkunut kuin kaksi tuntia. Kolmelta lähdin tallille tarkistamaan hevosen vointia ja koska sen tila ei ollut muuttunut huonommaksi lähdin kotiin yrittämään nukkumista. Siitä ei kuitenkaan mitään tullut ja suuntasin seitsemän jälkeen takaisin tallille. Viva ei syönyt ei juonut. Mitkään herkut eivät menneet suuhun joten en voinut muuta kuin itkeä. Olin antanut tamman kärsiä ihan turhaan jo vuorokauden. Harjasin tammaa pari tuntia ja odotin pettyneenä kello kymmentä. Siskoni tuli ottamaan kengät pois ja elätteli vielä kerran toivoa.

Olin kipulääkinnyt Vivan aamulla, mutta en saanut sitä syömään. Siskoni kuitenkin sai tamman syömään kentän laidalta hieman ruohoa. Kun jäi yksin tamman kanssa se lopetti syömisen ja alkoi näyttämään todella kipeltä. Se tunki maate, enkä meinannut saada ylös. Tiesin, että oli aika luovuttaa ja päästää tamma kivuistaan. Vaikkei se omasta mielestä vieläkään ollut hyvä idea, oli se oikeinta mitä voisin kärsivälle hevoselle tehdä. En halunnut kiusata sitä yhtää enempää. Yritin antaa sille hyvän elämän ja lopettaa tuskat ja kärsimyksen.

Tallin hevoset hirnuivat kun lähdin taluttamaan Vivaa pois tutulta kotipihalta, kuin hirnuen hyvästi tallin kauneimmalla ja kilteimmälle tammalle. Kun tulin takaisin täysillä itkien, kaikki hevoset seisovat vaiti katsoen kädessäni olevaa riimua ja siinä kiinni olevaa narua.

Tavarat pakattuna kotipihalla.
Vaikka minun tekee vieläkin todella pahaa ja nytkin kyynel vierähtää poskelleni, olen silti niin onnellinen, että sain tutustua tähän hevoseen ja matkata sen kanssa yhdessä tämän 3kk. En varmasti enää ikinä löydä näin kilttiä hevosta. Viimiseen asti se yritti olla tukenani, vaikka minun olisi pitänyt olla sen tukena. Tuskallista tunnetta lisää tietokonepöydällä lojuva passi sekä maksettu klinikkalasku. Laskun odotin olevat paljon enemmän, mutta kyllä tuo 395 euroa jo kukkaron nyörejä kiristi.

Nuku rauhassa
Vivatar
4.3.1998-7.7.2016

torstai 7. heinäkuuta 2016

Hyvää matkaa kaunokainen


Tuli aika raskaiden päätösten,
saattaa sut huomaan enkelten,
nyt saat juosta seuraten heitä,
ei kipu enää elämääsi peitä,
suru on suuri lohduton,
mut tiedän sun hyvä olla nyt on..

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Uutta yritystä!

"En muuten varmaan tule sinne." Yleensä tamma tulee portille vastaan, nyt taisi aavistaa saapuvan eläinlääkärin. 
Viva saikin viettää laidunlomaa hieman suunniteltua pidempään. Hain tamman laitumelta viime viikon tiistaina eläinlääkäriä varten. Odotin eläinlääkäriä saapuvaksi yksin varsin sekavin tuntein. Jännitystä oli ilmassa. Ei ollut tiine, mutta uutta kiimaa oli jo pukkaamassa. Torstaina matkasimme jälleen Kylämäelle ja Viva sai jäädä sinne siemennettäväksi. Lauantaina tamma sai siemenet sisäänsä ja maanantaina tamma pääsi kotiin. Eläinlääkäri oli sunnuntaina varmistanut ovuloinnin tapahtuneen. Nyt taas raastavaa odotusta. Oriasemalla vietetyn ajan tamma sai laiduntaa ja lomailla.

Viva odottamassa eläinlääkäriä.
Sunnuntaina olin pitkästä aikaa kuvaamassa kisoja. Salossa järjestettiin 2-tason koulukilpailut, jotka olivat avoinna vain suomenhevosille. Voi miten hienoja ratsukoita kisoissa näki. Kuvia tuli todella paljon, yli neljä tuhatta, julkaisuun päätyi x. Oli hienoa kuvata kun on hyvä kamera ja uusi objektiivikin tuli hankittua. Kilpailuista erityisesti jäi mieleen alla oleva ratsukko, sillä hevosessa vain oli sitä jotain niin upeaa. Loput kuvista löydät kuvasivuiltani.

Else Väyrynen - Hillan Jarran
Uusi rakkaus; Canon 70-200mm f4 L
Eilen pääsimme Vivan kanssa  taas työtouhuun. Ihmeellisesti ei sujunut, osittain loman takia ja osittain oman laiskuuden vuoksi. Olen kuitenkin jo jotenkin oppinut istumaan harjoitusravissa. Ennen oman perseen ja satulan väliin jäi ainakin puolimetriä. Hiljaa hyvä tulee.



Mietin kauan julkaisenko tuota videota ollenkaan. En jaksa välittää millainen paskamyrsky siitä tulee, sillä itse ainakin huomaan hirvittävää kehitystä. Laatu ei ole päätä huimaava, kun se hetken mielijohteesta otettiin kaverin puhelimella. Olen silti onnellinen miten paljon olemme kehittyneet tamman kanssa molemmat. Tie voi olla liian pitkä ja kivinen, mutta yritetään silti. Ei sitä opi jos ei harjoittele! :)