sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kilpailuintoilua valokuvauksen merkeissä!

Uuden ulkoasun myötä, myös bloggausinto on herännyt. Koska kerrottavaa ei paljon ole heppailuista, niin kerron Teille muusta. Olin minä toki tunnilla pari viikkoa sitten, mutta en halua muistella sitä nyt enää, enkä varsinkaan niitä kipeitä lihaksia, jotka muuttivat kroppaani sen jälkeisellä päivällä. Pitäisi ehdottomasti ratsastaa enemmän. Onneksi tähänkin on parin viikon päästä tulossa helpotusta. Siitä kerron vasta, kun asiat ovat täysin varmoja. Sen voin sanoa, että ainakin jännittää vietävästi.

Tunnitkin ovat tallilla taas lähteneet pyörimään ja olen edelleen sunnuntain ryhmässä. Tänään kuitenkin tunnit peruuntuivat, enkä olisi päässytkään mukaan. Ensi viikolla taas. Oi elokuu mene vauhdilla!

Pilsner
Nyt kuitenkin Salossa herkutellaan hevoskilpailuilla. Lähistöllä olevalla tallilla on kolme päivää kestävät kouluratsastuskilpailut, johon minunkin oli aivan pakko kameran kanssa lähteä ihailemaan upeita ratsukoita. Vietin perjantain Koivumäelle kuvaten sen päivän luokat. Vesisade onneksi lakkasi juuri sopivasti ennen ensimmäisen luokan alkua, mutta silti kenttä jäi todella kosteaksi. Kuvia tuli jälleen paljon ja ne löytyvätkin tuolta kuvagalleriastani.

New Hill Rossellini 160 

Rosentanz
Pitäisi varmaa lopettaa kouluratsastuksen kuvaaminen. Joka ainut kerta tulee niin paljon kisaintoa, ettei mitään järkeä. Paljon tulee mietittyä muiden menoa seuraten omia virheitä ja samalla mietittyä miten korjaan niitä seuraavissa kilpailuissa.

On mahtavaa nähdä muiden onnistumisia. Tulee ihan sellainen olo, että mitä niistä muista ratsukoista välittämään. Itseään vastaan sitä kuitenkin kilpaillaan. Kyllä määkin vielä joskus pääsen radoille!


4 kommenttia

  1. OI vautsi mitä kuvia, oonkin käynyt tuolla sun kuvagalleriassa ne selailemassa läpi :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Nyy on taas ollut aikaa panostaa ;)

      Poista
  2. Mielettömän upeita kuvia! 😍 Ja todellakin sinä sinne kisaradalle pääset!

    Minä suurena kisafriikkinä olen myös saanut hirveästi irti käymällä katselemassa toisten ratsastusta. Se on vaan niin opettavaista. Mutta tulee aina hirveä hinku päästä heti hevosen selkään testailemaan niitä uusia moodeja.🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mulla on tavoitteena ens vuoden loppuun mennessä ainakin yks startti.

      Joo ihan hirveetä ku pitäis heti päästä testaa uusia juttuja. mä näytän varmaan ääliöltä kun kuivaratsastan kentän laidalla kameran kanssa :)

      Poista