tiistai 29. marraskuuta 2016

Välille tekee hyvää tippua!

Voi hyvää päivää, että nauroin itseäni eilen. Ratsastin Oliverin kunnolla, siis niin, että olin itse aivan maitohapoilla ja loppu. Ravi kun ei ole tasaisimmasta päästä, niin vaapuin joka suuntaan. Maneesin oven lähistöllä Oliver säikähti jotain ja säpsähti. Mitä tekee anna yrittää roikkua ohjien päissä ja kas tupsahtaa maahan. Oli siinnä naurussa pidettelemistä kun tommosesta tilanteesta tippuu. Kipu tuntui kovalta ja olo oli kuin lonkka olisi murtunut. Mitään ei kuitenkaan ilmeisesti käynyt, en edes mustelmaa ole saanut. Kapusin takaisin kyytin ja ratsastin ratsastukseni loppuun.

Illalla olin kyllä niin kipeä, etten mihinkään suuntaan päässyt. Nyt on jo ihan hyvä olla. Ongelmaksi koituu lähinnä pitkän istumisen jälkeen ylösnousu. Aamulla oli aika taiteilua nousta sängystä ylös.

Hippasen tuli tuota vaahtoa suusta.
Iltapäivällä läksin tallille tavanomaiseen tapaan, mutta ilman ratsastustamineita. Olimme tallimestarin kanssa sopinut, että hän läpiratsastaa Oliverin tänään. Laittelin ruunan kuntoon ja verryttelin sen juoksuttaen. Taidan tästä lähtien itsekkin juoksuttaa hevosta ennen ratsastusta, saisin lämmitellyn hevosen, joten jaksaisin työskennellä sen kanssa paremmin.

Oli kyllä siistiä nähdä oma hevonen kulkemassa oikeasti hienosti. Kyllä tallimestarikin töihin joutui, mutta Oliver sai hirveästi kehuja siitä miten osaava se on. Tarvitaan vain rutkasti voimaa ja kuntoa. Hiljaa hyvä tulee. Ainakin pitäisi hevosen pysyä ehjänä, kun näin hiljalleen puuhailemme. Pitäisi saada Oliver taipumaan myös rungostaan kunnolla. Alustavasti hiukan juttelimme, että tallimestari läpiratsastaisi ruunan kerran viikossa.


9 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. No on, kivaa tippua sillain ettei kovin loukkaa.

      Poista
  2. Toi on hyvä idea, et Oliveria läpiratsastetaan. :) meilläkin ammattilainen läpiratsastaa heppaa säännöllisesti ja se helpottaa tosi paljon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt alkaa Olkku olemaan siinnä kunnossa et voi jo oikeesti ratsastaa.

      Poista
  3. Onneksi ei käynyt mitään! Ja Oliverkaan ei ilmeisesti saanut kiksejä, päästessään vapaalle jalalle? Että olisi lähtenyt viuhtomaan ympäri maneesia. Vai saitko pidettyä maassakin vielä ohjat mukana menossa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli irti päästää kun sattu hetkellisesti niin kovin. Ravas Oliver kaverin luo kattelee menoa.

      Poista
  4. Kivan oloinen blogi, heti tutustuessa tuli olo samaistuttavasta kirjoittajasta ja symppiksestä hevosesta! Liityin lukijaksi ja toivottelen onnea Oliverin kunnonkohotusprojektiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos! Pakko kysyä, että mistä löysit tänne? :)

      Poista
    2. Jalustin.netin kautta uusia luettavia etsiessäni törmäsin C:

      Poista