torstai 19. tammikuuta 2017

Mistä tätä motivaatiota oikein tulee..?

Olen enemmän kuin innoissani, maksoin juuri itselleni lisennin. Tänä vuonnahan E-lupakin tuli maksulliseksi ja päätin jo silloin kun se julkistettiin, että tänä vuonna mennään sitten koko rahan edestä. Tämä taas kohdallani tarkoittaa sitä, että nyt kisataan enemmän kuin yhden kisat. Meillä on Oliverin kanssa sujunut koko ajan paremmin ja paremmin. Mitään hienoa katsottavaa ei meidän meno vieläkään ole, mutta yritän parhaani.

Tällä viikolla en kamalasti ole tallille päässyt, mikä harmittaakin todenteolla. Eilen kuitenkin ratsastin itse ja jälkifiilikset ovat hirmuisen hyvät. Ensin yritin selitellä itselleni, kuinka pää särkee ja kypärää on ärsyttävä tunkea päähän kun jo valmiiksi sattuu. Raitis ilma kuitenkin jotenkin helpottaa ja se tunne minkä ratsastuksesta saan ei ole sanoin kuvailtavissa.



Ensin motivaationi kadottajana oli kiire ja se etten oikeasti ehdi hoitaa hevoseni liikutusta itse. Vuokraajaa ei ole löytynyt ja ahdistaa langettaa Oliver muiden armoille. Huomennakaan en tosiaan työvuorojen takia pääse tallille, mutta Maija onneksi lupasi ottaa O:n tunnille mukaan. Parempi että se liikkuu valvotusti, kuin että joku rallattaisi sillä miten sattuu. Lauantaina tarkoitus on singota heti aamusta tallille, jonka jälkeen pääsen rentoutumaan kampaajalle pitkästä aikaa ja viettämään ihanaa vapaapäivää. Sunnuntaina voisin mennä vaikka tunnille, jos vain sattuu olemaan tilaa.

Olen päättänyt ottaa ilon irti ja treenata tosissani. En unohda maastoilua tai muuten vain hömpöttelyä, mutta nyt otetaan itseämme niskasta kiinni ja mennään niihin saakelin koulukisoihin. Maaliskuussa olisi ainakin yhdet mihin voisi osallistua, mikä saan vaan työvuorot sopimaan niin, etten joudu olemaan töissä. En halua kisoihin siksi, että pääsen hampaat irvessä kisaamaan, vaan siksi että se on tavattoman hauskaa. Mun mielestä se on huippukivaa jännittää jotain Helppoa C:tä ja olla ihan oksentamisen partaalla. Joskus sitten kun opin ratsastamaan asetan tavoitteeksi saada sen 60 %, mutta siihen nyt on pitkä aika. Kyllä mä joskus haluaisin kisata B:tä vaikka 2-tasolla, mutta jos nyt edetään vaan ihan rauhassa. :)

Facebookissa on muuten sellainen aika tuore ryhmä kuin Kouluratsastajat, sieltä ainakin itse olen saanut hirmuisesti vinkkejä motivaation kasvautukseen ja muuhun. Toivottavasti ryhmä kasvaa vielä ja aktivoituu vielä enemmän.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti