keskiviikko 29. elokuuta 2018

Odotettu postipaketti saapui!

Tilasin viime viikolla Seiskatallilta Irmalle hieman hoitotuotteita. Kuulin naapuriltani Derfenin tuotteista ja kuinka ne ovat oikeasti auttaneet hevosesten kesäihottumaongelmissa. Tuumasta toimeen tilaus sisään ja jo seuraavana päivänä paketti oli lähetetty. Paketti jo oli perjantaina Salossa, mutta koska posti, sain paketin tänä aamuna(tai no tuli postilta eilen illalla klo 20.45 viesti, että paketti noudettavissa).

Nämä tulevat ihan varmasti säännölliseen käyttöön.
Tuumasta toimeen ja Irma pesulle. Pesupäivä valikoitui hyvin ja ilma suosi meitä. En lähtynyt enää pesemään koko hevosta, vaan suurimmat ongelmakohdat, eli hännän ja harjan. Tamman harja on kamalan näköinen, kun se on leikattu ihan siiliksi. Toivon kuitenkin, että harja kasvaa ja oikealla hoidolla se myös pysyy. Edellinen omistaja sanoi, ettei hoitanut kutinaa mitenkään. Uskon sen, vaikkei iho kovin rujossa kunnossa olekkaan. Ensimmäisen hoitokerran jälkeen, se näytti jo paljon paremmalta, eikä ensimmäinen kerta ollut kuin ihan vain perusrasvaa.

Nyt kuitenkin odotan innolla tuloksia. Pesin siis harjan ja hännän Calming shampoolla, jonka jälkeen kuivasin pyyhkeen kanssa. Harjan reunaan, joissa puuttuu karvaa laitoin isommille alueille tarkoitettua Clear Creamia ja hännän ja harjan hoidin Originalilla. Pakko muuten sanoa, että shampoo vaahtosi todella hyvin ja se on erittäin riittoisaa. Se oli kuitenkin erittäin helppo huuhdella pois. Original tuoksuu aivan tervalle ja haju jäi käsiin kun en kertakäyttöhanskoja tajunnut käyttää.

Oli muuten hienoa huomata, ettei pesukaan aiheuta Irmassa minkäälaisia idioottimaisia piirteitä. Tamma seisoi kuin tatti ja keskittyi lähinnä nauttimaan paijailusta. Välillä pyllyä piti rapsuttaa seinään, mutta sekin loppui heti kun saatiin "mömmöt" laitettua.

Toinen nautti hännän pesusta niin paljon, että jäi pitämään sitä sivulle.
Irma on ollut yleensä nyt ulkona varsinkin illasta aamuun ihottumaloimi päällä, mutta koska meillä on myös metsätarha, pääsee se hinkkaamaan itseään aina halutessaan. Nyt kuitenkin pesun jälkeen tamma ei yhtään mennyt hinkkaamaan, vaan keskittyi syömään heinää. Kutina siis helpotti aivan varmasti. Polttiaiset ovat rantutuneet myös tänne ja olo on ihan syöty aina iltatallin jälkeen. Toivottavasti pääsemme niistä äkkiä eroon.

En ole toteuttanut tätä postausta missään yhteistyössä vaan haluan ihan puhtaasti itse jakaa kokemuksiani näistä tuotteista, jotta muutkin kuulisivat näistä tuotteista. Toivon todella, että näistä oikeasti on apua ja saan talven aikana kasvatettua tammalle komean harjan. Nyt ainakin ensivaikutelma on todella huippu.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti