sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Päivät vyöryvät vauhdilla

Viime yönä heräsin kamalaan painajaisuneen. Oliverin lopetus ei minua aiemmin vaivannut, mutta yöllä en enää saanut nukuttua. Tiedän tehneeni oikean päätöksen, mutta silti minulle jäi hirveä olo. Koko päivä on kulunut unta miettien ja päänsärkyä potien, kuin olisin horroksessa. Unta tarkemmin pohdittuani, tunsin kuitenkin rauhan. Aivan kuin ruuna olisi vielä kerran tullut kertomaan, että kaikki on hyvin.

Olen yrittänyt pitää itseni mahdollisimman kiireisenä, etten ehdi miettimään liikaa asioita. Tässä olenkin onnistunut mielestäni hyvin. Kärsin todella paljon siitä, että mietin jokaista pientäkin murhetta koko ajan, jolloin pääni käy ihan ylikierroksilla. Yleensä kuitenkin kun touhuan hevosten kanssa tai valokuvaan en pysty murehtimaan. Nyt kuitenkin kun koulu taas alkoi, en todellakaan ole ehtinyt pysähtyä. Keikkoja koulun jälkeen on riittänyt, enkä kamalasti ole ehtinyt olemaan edes kotona. Hevoset ovat saaneet aika paljon vain olla ja surra rauhassa.

Riinan uusi riimu ja ötökkämyssy. Myssy nyt vain on jo tuhannessa osassa.
Harrastan melko voimakkaasti lohdutusshoppailua ja niin tein nytkin. Toki en kyllä ostanut mitään turhaa (ellei 25e maksavia ratsastushousuja lasketa) ja kaikki menikin heti käyttöön. Hepat saivat uudet riimut, Irma uuden otsapannan ja kuolaimet, enpäs enää muista mitä kaikkea paketissa oikein oli.

Sain vihdoin aikaiseksi ostettua sivuohjat niin pääsin juoksuttamaan Irmaa. Tammaa on selvästi juoksutettu joskus aiemminkin ja se sujui varsin mallikkaasti. Kevyen juoksutuksen jälkeen tuli olo, että nyt on päästävä kyytiin. En tunne olevani kovin rohkea, mutta kiipesin kuitenkin kyytiin. Olimme molemmat ihan ihmeissämme että mites nyt toimitaan. Irma tuntuu olevan todella herkkä istunnalle niin ilman satulaa ratsastus ei nyt ole ihan juuri se juttumme. Jatkan maastakäsin työskentelyä kunnes saan hankittua sopivan satulan. Toki välillä tuntiessani tarpeen nousta selkään, nousen.


Olen kovasti suunnittellut videopostauksen tekoa; voisin esitellä hieman paikkoja, niin tekin näkisitte millaisessa paikassa hevosia oikein pidän. Saattaa olla vain, ettei ainakaan alkuviikosta löydy tähän aikaa, mutta esimerkiksi viikonloppuna. Minulla olisi koulutehtävänäkin tehdä kooste omasta päivästä, vähän niinkuin myday. Voisin julkaista sen myös täällä blogin puolella.

4 kommenttia

  1. Tsemppiä ikävään! Sitä kuitenkin varmaan helpottaa tieto siitä, että lopetuspäätös oli oikea?
    Ihmeessä tee videopostaus tänne, mielelläni katsoisin!

    Pörheää Menoa

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä ikävään! Ajan kanssa helpottaa kyllä, vaikka eihän se ystävä koskaan unohdu, mutta hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kummasti ne ikävät muistot unohtuvat ja hyvät ovat tallessa aina.

      Poista