maanantai 25. helmikuuta 2019

Väsymys meinaa viedä voiton!

Huhhuh, taas on melkein kuukausi päässyt vierähtämään viime postauksesta. Olen usein päivällä ajatellut valmiiksi blogia, mutta illalla hommat ovat kaatuneet jäätävän väsymyksen vuoksi. Tuntuu, että meillä on taas tapahtunut ihan hirveästi kaikenlaista.

Tallin hoitokäytävä on vihdoin valmis, tai no valmis ja valmis. Ainakin päissä on nyt pressut ja kävimme vielä ostamassa kattoon lämmittimenkin kengittäjää varten. Kesällä vielä maalaus niin aika valmista on.


Kengittäjä kävi 12. pv kengittämässä molemmat hevoset ympäri. Irman irtokengän laittoi venyi pahasti, mutta nyt sitten samalla vedettiin ympäri koko hevonen. Domotin tamman ihan suosiolla, kun ei se antanut aiemmin laittaa irtokenkää. Nyt kuitenkin ollaan hommassa kehitytty jo paljon ja kengitys sujui varsin mallikkaasti, vaikke Domosedan oikein vaikuttanutkaan.

Riinakin sai kengät jalkaansa ja poni olikin varsinainen malliasiakas. En olisi ikinä uskonut, että mummo osaa oikeasti käyttäytyä noin hienosti. Jäätikkökelit eivät enää meitä haittaa, kun vanhuskin pysyy taas pystyssä. Olisin halunnut pitää ponin ilman kenkiä, mutta parempi näin.


Koska Irmalla on nyt kaikki kengät jalassa, en voi enää käyttää tekosyitä ratsastukseen. Olenkin päässyt ratsastamaan tamman kanssa nyt säännöllisesti ja voi vitsi miten on ollut kivaa. Koska kenttä on vielä hieman jäässä on meno varsin maltillista. Voin kertoa, että varsinkin ravisiirtymiset onnistuu nykyään erittäin hienosti.

Tuntuu hiukan hassulta omistaa näin helposti oppiva hevonen. Toivon todella, että rahatilanteeni paranee pian huomattavasti ja pääsisimme tunneille yhdessä. Väitän, että jos olisin itse todella taitava, tästä tammasta tulisi vielä vaikka mitä. Yritän muutenkin nyt nostattaa tamman kuntoa ihan hiljalleen ja jos sitten jo kevään koittaessa saataisiin ratsuttaja mukaan toimintaan.


Kuvia ei nyt valitettavasti ole omasta ratsastuksesta, niin käytin väleissä kummityttöni kuvia viikon takaa, jolloin hän testasi hiukan mennä Irmalla. Sen verran hienosti meni, että laukkakin sieltä nousi nätisti. Onni on näin fiksu ja järkevä hevonen